Maraton Roomassa oli kokemus. Yleensä tässä vaiheessa kehutaan sitä miten upeaa ja mahtavaa kaikki oli, mutta itse sanon sen olleen ennen kaikkea opettavainen kokemus. Seuraavaksi vähän pohdintaa omasta suorituksesta ja siitä miksi hommat eivät edenneet ihan siten kuin oli suunniteltu. Kirjoitan erikseen artikkelin koskien tapahtuman järjestelyjä.
Valmistautuminen
Läpi talven juoksua tai muuta treenaamista kolme kertaa viikossa. Pitkiä lenkkejä runsaasti ja puolimaroja talven aikana niin monta, että pohjat Roomaan olivat hyvin rakennettu. Siis minun tavoitteitani ja lähtökohtiani ajatellen.
Viimeinen viikko / päivät
Matkustimme Roomaan perjantaina ja juoksu oli edessä sunnuntaina. Viimeisellä viikolla kävin yhden kevyen lenkin juoksemassa alkuviikosta. Perjantaina ja lauantaina Roomassa tuli käveltyä normipäivää enemmän, mutta ei kuitenkaan ylipaljon.
Tankkaaminen
Roomassa luonnollisesti tuli syötyä pastaa, mutta ei erityisen suuria määriä. Myöskään isoja vesimääriä en ole tankannut ennen juoksua, koska lähinnä viimeinen yö menee kohdallani tuolloin vessassa juoksemiseksi. Kisapäivän aamuna söin kaksi tuntia ennen starttia puuroa, banaania ja ruisleipää. Kupillinen kahvia päälle.
Kisapäivän aamu
Nukuin pohjille hyvät unet (7,5h) ja aamu oli ilman puolesta puolipilvinen. Sen verran sateita oli kuitenkin ennustettu, että olimme varautuneet kaverin kanssa kertakäyttösadetakein. Kolmella eurolla ostetut Rome-viitat olivat niin kevyttä tekoa, että se kädessä juokseminen ei tuottaisi suurtakaan ongelmaa. Majoituksesta lähtökarsinaan kilsan matka, joten ei ongelmia.
Sään toteutuma
Quattro, tre, due, uno, ZERO! Kuuluttajan päästessä nollaan starttasi juoksijoiden letka ja samalla starttasi kaatosade ja ukkonen. Täysin samaan aikaan. Sadetta tuli runsaasti ja tuulta siinä samalla myös. Sadetta kesti kohdallani noin 18 km asti, jonka jälkeen taivalta saatiin jatkaa tuulessa. Noin kolmenkymmenen kilometrin kohdalla sade alkoi uudestaan ja maaliin asti vettä tulikin sitten entistä kovempaa.
Mukulakivet
Monet juoksijat välttävät mukulakiviä ja juoksutapahtumia joissa mukulakivillä juoksemista on runsaasti. Koskaan aikaisemmin ei mukulakivistä minulle ole ongelmaa koitunut, mutta nyt sitten sitäkin enemmän. Totta kai tiesin Roomassa mukulakiviä olevan paljon, mutta tosiasiassa niitä oli vieläkin enemmän. Kaatosateessa niillä juokseminen ei ainakaan helpottunut.
Ongelmat
Treenikauden aikana juoksin ilman sen suurempia ongelmia kahdenkymmenen kilometrin lenkkejä. Viimeisenä pitkänä juostu 26km (tavoitteena oli 30km) oli ainut jossa polveni kipeytyi ylipaljon ja virta loppui muutoinkin. Tuota taustaa vasten olikin todella julmaa kokea puolimatkassa kovaa kipua vasemmassa lonkassa ja juoksemisen ilon olevan täysin kateissa. Reidet, pohkeet, selkä ja kädet ovat jossain vaiheessa kipeytyneet ja alkaneet särkeä, mutta lonkka oli nyt ensimmäistä kertaa ikinä ongelma. Pistävää kipua muutaman minuutin välein täysin yllättäen. Lonkka oli siis rikki puolimatkasta eteenpäin ja henkinen puoli alkoi rakoilla vähän ennen kolmenkymmenen kilometrin rajapyykkiä.
Tankkaus kisan aikana
Ennen kisaa paljon pohdintaa käytin siihen miten verensokerit pysyvät riittävällä tasolla läpi kisan. Sokereiden kanssa ei ongelmia tullut (onneksi) eikä virta loppunut siitä syystä. Verensokerit olivat kisa-alueelle lähdettäessä lähes 20 mmol/l ja pitkävaikutteisen insuliinin määrää olin vähentänyt asteittain kahden päivän ajan. Kisapäivänä pistin noin 60% normaalista.
Mukanani oli viisi geeliä (Dexal) ja suunnitelmana oli nauttia jokaisella juottopaikalla yksi mukillinen urheilujuomaa. Kuivia keksejä otin muutaman kerran jos siltä tuntui.
Mutta maaliin silti
Kaikkien näiden ongelmien ja kirjavien vaiheiden jälkeen maaliviivakin loppujen lopuksi tuli eteen. Olin varautunut siihen että kaikesta treenaamisesta huolimatta kovinkaan nopeaa loppuaikaa ei ole tiedossa. Vuonna 2014 Prahassa loppuaika oli 5.55, joten siihen toivoin huomattavaa parannusta. Mitään tavoiteaikaa en ollut asettanut, mutta uskoin siihen että kun riittävästi treenaa ja hyvin valmistautuu, niin aikakin paranee. Parantuihan se. MINUUTILLA! Maaliin pääsy oli jo sellaisen työn takana tällä kertaa, että ei jaksanut kovinkaan paljon stressata loppuajasta. Yleensähän PB tarkoittaa onnistumista, mutta tällä kertaa vähän niin ja näin. Nälkä jäi.
Jatkoa varmasti seuraa, mutta tarkempia suunnitelmia ei vielä ole. Ehdottoman varmaa on kuitenkin se, että seuraava juoksu ei tapahdu mukulakivillä tai muutoin haastavalla reitillä.
Tennarit liikkuu 